lauantai 12. syyskuuta 2009

Lauk!

Olen löytänyt sielunveljen...tai ruunan. Meille on yhteistä, että me molemmat olemme vasta matkalla. Meillä on kova halu oppia ja onnistua. Hän on turvalllinen. Hän ei halua pudottaa minua, mutta osaa velmuilla. Me molemmat saamme haastetta ja joudumme tekemään töitä. Laukan nosto onnistui eilen noin 20 raviympyrän jälkeen. Ja nimensä on Lauk!
*
Tallilta oli vaikea lähteä. Viikon päästä näemme jälleen!
(Kuva:Kylmän talli)

perjantai 4. syyskuuta 2009

Jeep, jeep!

Elämässäni on avautunut uusi sivu. Käänteen teki juuri hankittu, ikioma, iki-ihana Suzuki sx4. Neliveto, ettei tätiratsastaja enää juutu tallipihan liejuihin kiinni. Nappia painamalla, huis vaan, rapa roiskuen matka jatkuu. Olen todella free woman, nyt kuljen omia polkujani.