Paasto 1. päivä

Elimistön tuuletusta. Aloitin hiljaisen laskeutumisen 5 päivän sitruunamehu-vaahterasiirappipaastoon sunnuntaina. Olen paastonnut säännöllisesti kerran vuodessa jo yli kymmenen vuoden ajan. Tämä helmikuinen ankeus ja kylmyys ei kylläkään houkuttele vähentämään syömistä, mutta vastapainona lisääntyvä valon määrä patistelee tekemään jotain pölyttyneelle keholle.

Keho on täynnä ylilyöntejä, itsehillinnän puutetta ja hällä väliä – mentaliteelilla saavutettua pöhötystä. Ensimmäinen päivä on aina takkuinen. Olen horroksessa ja viluinen ja surullinen. Tulevat päivät kestävät ikuisuuden, eikä olotilaa helpota ajatus että aika vaan lisäntyy, kun se ei kulu syödessä.

Toive

Mielessäni on eräs talo järven rannalla. Tie, joka johtaa sinne on kaunis nimeltään.
Jonain päivänä haluan asua siinä talossa. Sen tehty valkoisista tiilistä ja se on suojassa, niemen kärjessä.
*
Kaupunkiin on mukava pyöräilymatka. Naapurissa asuu tuttu perhe. Pojalle samanikäinen hyvä ystävä asuu lähellä, jonka kanssa hän voisi seikkailla pitkin metsäpolkuja ja peltoja. Tytärkin haluaisi asua maalla, tuoda ystävänsä meille. Koirat voisivat juosta vapaina ja eläinkuntaamme voisi laajentaa.
*
Mies saisi oman veneen, rantasaunan ja kalastushetkensä. Pilkkoa polttupuita ja tehdä miesten hommia pihalla. Hankkia ehkä muutaman koneenkin. Moottorisahan tai –kelkan. Marjametsään pääsisi omalta pihalta. Kesäviikonloppuisin ei tarvitsisi lähteä minnekään. Kotona olisi kaikki mitä kauniina päivänä tarvitsisimme. Tilaa, aurinkoa, tekemistä ja rauhaa.
*
Kutsuisin kaupungissa asuvia ystäväperheitä meille viettämään viikonloppua. Tekisin vierasmajan pihalle, jossa olisi omaa rauhaa ja viihtyisää vaikka jäädä yöksi. Uitaisiin, saunottaisiin ja syötäisiin hyvin.
*
Ai miksikö haluaisin asua siinä talossa? Siksi, että kaikilla olisi hyvä olla – luonnon ympäröimänä, turvassa ja tallessa.

(Kuvat: taverne-agency.com)