Menoja ja mietteitä rahasta

Alkuvuoden hiljaiselo on päättynyt. Kalenteri on jälleen ahkerassa käytössä ja aikataulujen mukaan mennään. Päivät menee palavereissa ja koti-illat vuorotellaan Miehen kanssa ja sumplitaan, kumman meno on tärkeämpi. Menojen taustalla on kaksi asiaa - minulla yleensä harrastus tai ystävät, Miehellä työ eli raha. Kummankin syyt ovat tärkeitä, mutta jos Mies saisi valita, järjestelisi hänkin taatusti mielummin muita kuin työmenojaan.

*

Miksi raha ohjaa kaikkia tekojamme? Jos voittaisin lotossa, jonka luulen tekeväni joka lauantai, voisin: olla enemmän kotona lasten kanssa ja olla läsnä, tehdä työkseni sitä, joka tuottaa iloa ja positiivista energiaa eikä vain rahaa, antaa aikaani järjestötyölle esimerkiksi taiteen hyväksi, opiskella uusia taitoja ja toteuttaa luovuuttani, maalata öljyväreillä, opetella pianonsoittoa, viettää aikaa hevosten ja koirien kanssa, ilahduttaa useimmin ystäviäni ja järjestää rentoja juhlia,

matkustaa Italiaan.

Minä haluan olla riippumaton rahasta, mutta tässä maailmassa sitä pitäisi silloin olla niin paljon, ettei se ole realistista. Aika surullista.

Maalailua

Aloitin tänään tekemään taulua. Maalauspäivä tärpätin tuoksussa oli oikein terapeuttinen. Prosessi menee aina kutakuinkin samaa rataa. Ensiksi valkoisen pohjan värittäminen. Pitää saada äkkiä väriä, väriä ja väriä. Ei mitään aihetta vielä mielessä. Sitten alkaa hiipiä tuska - ei tästä tule mitään. Lisää väriä. Palettiveitsellä raaputtaen ja siveltimellä levittäen. Ääh, ei vieläkään tule mitään. Kääntelen taulupohjaa ja istun tuolilla tuijottaen sitä. Taulu pystyyn, vaakaan ja mielessä totaalinen black out. Ei mitään mielessä. Kunnes, yhtäkkiä taulun väreistä nousee esille joku hahmo. Onko se ihminen, eläin, mikä se on. Sydän pamppailee...sieltähän tulee jotain. Se on taulun henki. Tänään se oli hevonen.

Helmikuu

Sain aamulla sähköpostiviestin, joka osoitti minua sormella. Optimistinen elämänasenteeni ja sen suositteleminen ihmiselle, joka on sairastanut vakavasti, loukkasi kyseistä tuttavaani. Ei minunkaan elämäni aina ole ballerinamaisen kevyttä hypähtelyä ja tanssia. Huolia ja murheita on, mutta en keskity niihin tai jää rypemään. Suuntaan aina ajatukseni eteenpäin, siihen missä näen toivoa. Toisaalta, mikä oikeus jollakulla toisella on asettaa omat kovat kokemuksensa kaikkien muiden surujen yläpuolelle? Tekeekö suru ja vakava sairaus ihmisestä jotenkin jalomman?
*
Menen keskiviikkona Tyttären kanssa lasten osastolle kipsin poistoon. Se on minulle kova paikka, sillä sairaala saa minut yliherkäksi. Kohtaan siellä varmasti jotain, joka pysäyttää miettimään.
*
Kevätaurinko alkaa näkyä päivittäin ja pian alkaa hiihtoloma. Päätin, että nautin joka sekunnista enkä edes huomaa pölykerroksia ja likaisia ikkunoita. En taida haaskata yhdessä oloa raivokkaaseen siivoamiseen, vaan ulkoilen, pidän takassa tulta ja nautin joka ilta hyvää punaviiniä.

Ystävänpäivää!

Sain ystävältä tekstiviestin, jonka sanomana oli "Elämä rakastaa niitä, jotka uskaltavat elää." Minusta se oli hieno toteamus. Olen opetellut viime päivinä keskittymään vain positiivisiin asioihin elämässäni. En halua ajatella ikäviä velvollisuuksia, asuntolainoja, liikakiloja tai asuntomme räntsähtänyttä tunnelmaa. Uskon nyt, että ajattelemalla asioita, joita haluaa, voi suunnata energiaa niiden saavuttamiseenkin. Katsotaan miten onnistun.
*
Perjantai-illan ratsastustunti oli palkitseva. Tamma oli pirteällä tuulella ja sitä sai pidätellä ihan kunnolla. Laukka lähti aivan aavistuksesta, pienillä avuilla. Tekemistä on vielä oman tasapainon kanssa, kun vauhti kovenee. Alitajuisen jännityksen huomasin, kun sain tunnin jälkeen mahtavan päänsäryn.
*
Löysin myös viikonlopun lehdestä unelmien talon. 15 hehtaaria maata ja luonnonrauhaa ympärillä. Pihassa talli ja savusauna. Ensi lauantaina on voitettava lotossa.

Hissun kissun

Perjantai on viikon paras päivä. Viikonlopun aloitusrituaaleihini kuuluu ratsastustunti, automatka kotiin, jolloin kerrankin saan kuunnella omaa musiikkia, kotona odottavat lapset nauravat Hauskoja kotivideoita, jonka jälkeen laulamme yhdessä Tartu mikkiin -ohjelman mukana. Kaiken kruunaa hyvin tuuletettu punaviini ja ruoka.
*
Lauantai-aamuna heräsinkin karmivaan oloon. Pöpö yllätti ja toi Yrjö-nimisen taudin. Sunnuntai-iltaan asti oltiin sitten hissun kissun. Toipuen.

Pyrypäivä

Aamulenkillä koirien kanssa sai kaahlata kevyessä lumessa ja tanakassa vastatuulessa. Pyry oli käynyt yöllä ja tuiskua jatkuikin koko päivän. Runebergin päivän liput liehuivat viivasuorana ja tekivät välillä villit kiemurat. Aamulla töihin mennessä sekä kotiin palatessa alkaa olla jo valoisaa. Se on varma kevään merkki – pyrystä viis. Tuikkujen polttaminen on alkanut kyllästyttää. Viikonloppuisin jaksan vielä viritellä kynttilät luomaan tunnelmaa, mutta muuten kevät alkaa viedä voiton. Ajatuksissa on kasvun aika, multa, vihreys ja siksipä lataankin tämän päivän kuviksi kesän värejä. Hyvää jaksaa odottaa…

Mieleni maalle tekevi...

Minulla on maaseutukuume. Pelkään pimeää, metsän petoja, ötököitä ja silti niitä uhmaten, tahtoisin asua maaseudun rauhassa. En halua naapurin ikkunoita pihapiiriini. Parasta mitä tiedän on kesämökkiaamut, jolloin voin astua ovesta ulos yöpaitasillani, juoda kupin kahvia pihaportailla ja kuunnella, kun linnut laulaa ja tuuli suhisee koivujen latvoissa.

*

Lapset voisivat leikkiä pihalla, eikä tarvitsisi huolehtia autoista, mopoista tai hörhöistä. Ennemminkin susista ja ilveksistä, täällä Pohjolassa, mutta nekin kyllä väistävät sitä meteliä, joka kersoista lähtee. Haluaisin lapsistani kasvavan ihmisiä, jotka osaavat liikkua metsässä ja vesillä, kesällä ja talvella. Se taitaa olla häviävä voimavara, jota kannattaa vaalia.

*

Arvomaailmani on muuttunut vanhetessa. Tavara ja materia ei merkitse enää niin paljon. Enemmän iloa tuottaa elämä itsessään - kokemukset, matkat, eläimet, lapset ja perhe. Ja se ikuinen arki, josta juhlan tekee vaikkapa viini, kävelyretki tai kaunis talvinen päivä.