Joulumieltä on tänä vuonna vaikea saada loihdittua. Sikala-uutiset eivät innosta kinkun syöntiin. Suorastaan etoaa koko touhu ja lehtikuvat saavat voimaan pahoin. Joulun juhlapöytämme on katettukin tänä vuonna monenlaisilla kalaherkuilla, sienisalaatilla ja laatikoilla. Punaviiniä ja supersuklaata loppuillaksi.
Sain eilen jälleen vahvistusta maalaisjärkiseen ajatteluuni. Olen aina inspiroitunut Antti Heikkilän ruokateorioista, alakarppauksesta ja luomuruoasta ja eilisessä Maria! –ohjelmassa esiintyi uusi, nuori hyvinvoinnin guru, jonka puheisiin voin heti samaistua.
Säämies lupasi myräkkää loppuviikoksi. Saa tulla minun puolestani. Lunta ja tuiskua tässä jo kaipaakin, että tulisi talven tuntu. Lupaavasti pyryttää jo...
Lokakuussa syntyneenä elän näinä päivinä omaa aikaani. Syksyssä on kuitenkin jotain melankolista, vaikka ammennan siitä myös voimaa. Tuntuu, että tämä maailma menee juuri nyt luonnon lailla. Kuolee, jotta voi taas keväällä kukoistaa.
Olen löytänyt sielunveljen...tai ruunan. Meille on yhteistä, että me molemmat olemme vasta matkalla. Meillä on kova halu oppia ja onnistua. Hän on turvalllinen. Hän ei halua pudottaa minua, mutta osaa velmuilla. Me molemmat saamme haastetta ja joudumme tekemään töitä. Laukan nosto onnistui eilen noin 20 raviympyrän jälkeen. Ja nimensä on Lauk! 
Elämässäni on avautunut uusi sivu. Käänteen teki juuri hankittu, ikioma, iki-ihana Suzuki sx4. Neliveto, ettei tätiratsastaja enää juutu tallipihan liejuihin kiinni. Nappia painamalla, huis vaan, rapa roiskuen matka jatkuu. Olen todella free woman, nyt kuljen omia polkujani.
Työt ovat alkaneet. Todenteolla. Eilen suljin koneeni klo 0.23. Ja sama rata jatkunee tämän viikon. Selviän siitä, kun tiedän, että kaikki on väliaikaista, ruuhkan purkua. Pidän syksystä, joka on täynnä uusia aloituksia. Työt, koulut ja eskarit antavat arkeen kaivattua rytmiä ja ennen kaikkea ryhtiä.
Loman jälkeinen työviikko on alkanut jouheasti. Sää on aurinkoinen ja välillä paahtavan kuuma. Tänä kesänä olen huomannut itsessäni muutoksen. Nautin auringosta entistä enemmän. Tarvitsen sen kirkkautta ja kuumuutta. Haluan paistua sen hehkussa. Olen varmastikin vanhentunut, sillä viileämpi sää alkaa heti kolottaa sisintä. Ja kyllä, olen turvautunut villasukkiin myös hellepäivän päätteeksi.
Tästä näkökulmasta on maailmaa tutkailtu kokonainen, upea viikko. Aikuisratsastajien leiri loppui tänään huikeaan olotilaan, joka on mahdollista silloin kun on saanut ponnistella, voittaa pelkojaan, onnistua, sinnitellä ja kehittyä paremmaksi ratsastajaksi. Olen voinut täysin keskittyä tähän lajiin, aamusta iltaan eri hevosia ratsastaen. Päivässä saimme ratsastaa kaksi tuntia ja viimeisenä päivänä ne mentiin yhteen putkeen, vain hevosta välillä vaihtaen. Istuinlihakset ovat olleet kovilla, mutta yllättävän vähän on jäykkyyttä havaittavissa.
Ihana, ihana kesä!! Pieni lomanpätkä vierähti maaseudun rauhassa ja nyt on posket pisamilla, rusketusraidat saatu ja aikaa vietetty laiskotellen. Tekee todella hyvää. Mökkinaapuriin muutti pari pollea. Tamma ja vuosikas varsa, josta koulutetaan ravuria. Lapset ja etenkin äiti olivat aivan innoissaan! Tammalla saisi käydä ratsastamassakin.
Sunnuntai-aamu toi suru-uutisen. Anopin puoliso oli kuollut nukkuessaan. Turhan nuorena. Tuttujen ihmisten elämä muuttui kertaheitolla. Suunnitelmat jäivät tekemättä. Eläkepäivät yhdessä viettämättä. Lapsenlapset näkemättä.
Koululainen jää pian kesäksi heitteille. Neljännelle luokalle siirtyvä osaa jo selvitytyä arjesta, kunhan jääkaapin lataa täyteen eineksiä ja välipaloja ja pakastimeen jäätelöpuikkoja. Olen jo tottunut näkyyn, joka odottaa kun muu perhe tulee töistä kotiin. Reppu sohvalla, koulukirjat ja pyyhekumin purut ruokapöydällä, puolenkymmentä käytettyä juomamukia pitkin ja poikin ja tietenkin vaatteet; ne on sikin sokin ympäri huushollia. Mutta Tytär on useimmiten tallessa tai ainakin jossain lähistöllä pihamaalla.
Eilen oli äitienpäivä, joka vietettiin perheen kesken ja myöhemmin mummilassa kakkukahvin merkeissä. Pihalta napattiin narsissit mukaan. Lapset kiukuttelivat koko päivän eli päivä oli todella realistinen äitienpäivä. Ystävän kanssa illalla juttelimmekin pitkästä aikaa ja tuumasimme, että äiti on yksi ainoista lapsen Ihmisistä, jolle hän uskaltaa rehellisesti kiukutella ja huutaa aidosti. Se on merkki lapsen suuresta luottamuksesta omaan äitiinsä. Kiitos, kun kiukuttelitte!
Aurinko paistaa ja vettä sataa…se merkitsee kesää. Vappuna aurinko hemmottelikin meitä niin, että nenä on täynnä pisamia ja valkovuokot antoivat kaikkensa muuten vielä rähjäisessä kukkapenkissä. Ne leviävät vuosi vuodelta isommaksi matoksi. 