Kevätväsymystä

Viikonloppu vietetty auringonpaisteessa, isolla porukalla, keskellä ei-mitään. Relaxing! Perjantaina käytiin ratsastamassa maastossa, valtaisien hiekkamonttujen ympärillä risteilevillä poluilla. Islannin matkaesitteet saapuivat ja haaveissani olen jo varannut kesäreissun Reykjavikiin ja issikkavaelluksille. (Kuvat MTV3-sivuilta)

*

Tästä viikosta tulee kiireinen. On pidettävä 4 tunnia markkinointia opiskelijoille ja emännöitävä yritysvierailuja. Ne ovat aika kaukana siitä, miten aikani haluaisin kuluttaa. Kevätväsymystä odotettavissa.

Jätettyjä jälkiä

Loma. Kahden kesken. Luonnonrauhassa. Aikaa liian vähän. Viikonloppu mökillä Miehen ja koirien kanssa. Repussa kuplivaa juomaa, täyteläistä viiniä, juustoja ja herkkuja jos jonkinlaista. Lumikenkäkävely umpihangessa keskellä metsää oli hikinen ja nautinnollinen urakka. Luonnossa on jotain taikaa, kun siellä saa liikkua rauhassa ja hiljaa. Aluksi tuntuu kuin olisi luvatta jonkun toisen kotona. Ja sitten sinne sulautuu itsekin.

*

Ilves oli tassutellut pihamaalla ja jättänyt jälkensä. Onneksi ei kohdattu. Näin me mahdumme samalle reviirille. Minä aurinkotuolissani, koirat kintereillä ja Ilves jossain siimeksessä tarkkailemassa.

Oi mikä aamu!

Koirien kanssa lenkille klo 6.20. Eilisen sohjoiset kadut olivat muuttaneet muotoaan rapisevaksi jäätiköksi. Aurinko paistoi ja linnut sirkuttivat pensasaidassa. Aamulenkin tarkenee tehdä jo hyvin ilman toppatakkia. Vielä kun sulaisi lumet pois ja pääsisi metsään aamuruuhkaisen tien sijasta.
*
Lapsena huvittelin itsekseni talvisen koulupäivän jälkeen katselemalla ikkunasta ulos pelkkää sinistä taivasta ja kuuntelin lintujen ääniä. Vaikka maassa oli vielä paksut hanget, saattoi ajatuksissaan elää jo täyttä kesää. Siitä tuli hyvä mieli ja kesää jaksoi taas odottaa. Nyt voisi tehdä saman, mutta aikuisena on vaikeampaa heittäytyä tuijottelemaan ikkunasta.

*
Illalla luin Antti Heikkilän Hevosmies kirjan. Ahmin sen loppuun saakka ja näin unta hevosista, Islannista, vapaudesta ja vihreistä nummista. Todellinen dream! Ehkäpä kirja ja uni antoivat nämä hyvät fiilikset aamullekin. Tytär oli kouluun lähtiessään kärttyinen ja löysin siihenkin heti ratkaisun. Oven suussa ennen lähtöä pyysin häneltä edes yhden hymyn, jotta äiti jaksaisi tämän päivän ahertaa. Ja tulihan se sieltä, maanitellen – aamun valaiseva hymy, joka näytti jäävän päälle koulumatkallekin. Tästä päivästä taitaa tulla erinomainen.

Valkoisen sävyjä

Työpäivä kotona flunssaisen Pojan kanssa. Päivän pohdintana pitäisi olla markkinointi ja sen opettaminen. Aivotyö on aloitettu kaahlaamalla kasa kirjoja, joista olen itse saanut ahaa-elämyksiä. Loppupäivä menee palvellessa Poikaa. Katsotaan kumirottaa, joka on hänen mielestä laihtunut. Kylvetetään sitä ja annetaan se "makoilla vaan". Potilaan olo on jo iltapäivästä "pikkusen hyvä" ja äitikin saa hartiahierontaa. Hierojalle tuli hiki jo 20 sekuntin jälkeen.

*

Oikeaa työtä vältelläkseni otin kotikuvia ja tänään niihin tallentui valkoisen eri sävyjä. Yöllä oli tullut paksua, puuroista lunta. Minä odotan jo kevättä ja rapakoita.

Sunnuntain saksittua

Ideakirjani on saanut monta uutta sivua. Sunnuntaipäivä on oivallinen askartelu- ja haaveilupäivä. Löydän kirjani sivuille kuvia maalta, koirista, hevosista, rennosta asumisesta ja nyt on selkeästi astumassa mukaan myös kuvat kesästä, kukista, huolettomasta elosta.

*

Sunnuntaina myös saa surffailla. Asuntoja, heppatalleja, koiranäyttelyitä, facebookissa...

Ei löytynyt maatilaa, mutta uusia kavereita sain.

Adrenaliinihöyryjä maneesissa

Oman pelon voittaminen ja tunnetilan muuttuminen jännityksestä onnistumisen riemuksi aiheuttaa valtavan adrenaliiniryöpsähdyksen. Koin sen taas estetunnilla maneesissa. Täytyy heti alkuun tarkentaa, että kyseessä oli noin 45 sentin ristikkoeste eli todellinen aloittelijan hyppy tai oikeammin loikka. Olin jälleen ryhmäni luuseri, ja tulin vieläpä ravissa yli. Laukalla livahdinkin esteen ohi uralta. Sain mennä mukavan tavallisella ruskealla ruunalla, joka osaa temput tätiratsastajasta huolimatta. Adrenaliinihöyrystä selvittyäni huomaan myös lajin tehon lihaksissani. Seuraavan illan aikana alan hiljalleen jäykistyä; sisäreidet, vatsalihakset ja kädet…Jotain on siis tullut tehtyä jollain lihaksella.

*
Kävin seuraamassa elämäni ensimmäisiä kouluratsastuskisoja kotitallillani. Olin aivan haltioissani. Tämä kaikki touhu ja puuhaaminen hevosten ja hevosihmisten kesken on minun maailmani. Harmillista, että pääsen toteuttamaan lapsuuden haaveitani vasta näin myöhään aikuisiällä. Nyt on kova kiire kuroa menetetyt vuodet umpeen. Kiire on kyllä aivan väärä tapa ilmaista etenemistäni ratsastuksessa. Olen kulkemassa hitaasti ja toivottavasti varmasti kohti perustaitoja uudessa, upeassa harrastuksessani.

Hiihtoloman loppuja

Kolmen päivän hiihtoloma loppui kahteen työpäivään. Toimistossa oli hiljaista, kun väestä puolet oli poissa. Jäi aikaa taas tuumailla. Illalla olen lähdössä ratsastamaan ja nyt jo jännittää minkä hevosen tunnille saan. Olen viikolla lukenut ja koittanut opiskella mm. istuntaan liittyviä asioita. Jostain kumman syystä (tasapaino) saan toisen jalkani irtoamaan jalustimesta laukatessa. Siihen loppuu vauhdin hurma ja alitajuisesti alan jarruttamaan tai tarraan harjasta kiinni. Viime tunnilla sain Viiri-nimisen, harmaa harjaisen tamman, joka näytti tätiratsastajalle monet temput. Se nakkeli minulle niskojaan, koitti varastaa käynti-laukka –siirtymisissä ja pureskeli maneesin seinää (!) odotellessa. Muistan myös viime elokuiset tunnit, kun en saanut samaa tammaa edes ravaamaan. Kaipa siis jotain oppia on tapahtunut ja pohkeisiin tullut voimaa oikealla tavalla. Voisin kyllä tänäänkin kokeilla Viiriä, vaikka viimeksikin olin pudota kahdesti sen tempoilevassa laukkaan-en laukkaa –pelissä.
*
Yksi lapsuuden suurimmista, kaivelemaan jääneistä muistosta on vihdoin käymässä toteen. Maksoin juuri ensi kesän ratsastusleirin varausmaksun! Olin varmaan noin 10-13 -vuotias, kun olin varannut ystäväni kanssa ratsastusleirin. Siitä piti jatkua jo hieman alkanut, koko loppuelämän kestävä ratsastusharrastus. Mutta toisin kävi. Tuli riitaa kaverin kanssa ja yksin ei ollut rohkeutta lähteä. Itkin monet itkut peruuntumisen vuoksi ja vieläkin, yli 25 vuoden jälkeen, harmittaa. Nyt toteutan lapsuuteni unelmaa aikuisten päiväleirillä
*
Lainaan tähän lopuksi erään Krissen blogissaan kirjoittamaa ajatusta, joka on mielestäni täyskymppi: - Hevoshulluus on ihan mukava tauti. Sitä saa fiiliksiä vain katselemalla hevosia, ajattelemalla niitä ja ihan huippua on, jos pääsee rauhassa niiden kanssa puuhaamaan.

Mielenmaisemia

Löysin upean kuvapankin täältä. Varastoin koneelleni kuvia, jotka ovat kuin suoraan omasta mielenmaisemastani. Country-henkiset asunnot, maatilat, navetat ja pellot - niistä en saa koskaan tarpeekseni. Jo lapsena suunnittelin ränsistyneeseen mökkinavettaan hevosia ja maalaiselämää. Kaneja sinne jo sainkin, mutta hevosta ruinasin yhden kesän ennenkuin unohdin. Tavallaan sitä unohtaa samalla itsensä. Maalla elo on taatusti rankkaa ja fyysistä, mutta rankkaa on myös olotila, jossa tietää elävänsä vain puoliksi.