Keskellä viikkoa

Keskellä viikkoa tulee ajatelleeksi kaikkea tavallista. Kuten terveyttä, työtä, perhettä ja miten ne ovat tärkeitä asioita, vaikkei niitä usein edes huomaa silloin, kun kaikki on hyvin. Putosin muutama päivä sitten hevosen selästä. Kevyesti, ilman mustelmaakaan, mutta jo pelkkä onnettomuuden vaara ja vähältä piti -tilanne sai pysähtymään ja miettimään. Onko kahta ilman kolmatta? Tyttären haaveri ja nyt oma - pelko värähti mielessä. Kaikki voi muuttua silmänräpäyksessä.

*

Odotan kuumeisesti tilaamani kirjaa Secret-salaisuus. Siinä kerrotaan ikivanhasta salaisuudesta, jonka avulla maailmankaikkeus tuo luoksesi kaiken, jota osaat vain toivoa. Loppujen lopuksi moni asia on kiinni vain omista ajatuksista. Et voi elää, jos pelkäät.

Valo

Viikonloppuna paistoi päivä sisälle. Merkkejä keväästä. Lisääntyvä valo on minulla vuosittainen ahdistuksen paikka. Outoa - pitäisi olla toisin päin. Syksy-ihmisenä minun melankoliani ajoittuu kevääseen, jolloin kaikki paljastuu kirkkaassa valossa, lumen alta, villapaidan ja toppatakin peitosta. On muka pakko lähteä ulos, kun aurinko välkehtii. Kun kaikki muut ovat lenkillä ja pulkkamäessä, minä haluaisin jäädä lukemaan tai katsomaan elokuvaa. Illalla, kun taas hämärää, on turvallista lähteä ulos.

Woody Allen oli tänään päivän paras piristäjä. Vicky Christina Barcelona tulee ehdottamasti aina olemaan suosikkitarinani.

Kipsi on komean värinen. Ja painava...Ekat nimmarit siinä nyt komeilee ja kouluun mennään ensi viikolla. Siitä se lähtee taas arki rullaamaan. Tytär saa paijausta ja passausta osakseen, nyt ei ole enää kipua - ainoastaan harmitus, joka välillä itkettää. Tanssitunnille ei pääse, mutta onneksi kevätnäytökseen on vielä hyvin aikaa harjoitella.

Enkeleitä?

Surkea viikonloppu...Tytär loukkasi kätensä perjantaina. Poikki meni ja pahasti. Oman lapsen tuskan näkeminen on kamalin asia maailmassa. Onni onnettomuudessa oli, että meni sentään vain käsi. Olisiko ollut enkeleitä lähistöllä?

Nyt hän odottaa, vieraassa kaupungissa, operointia. Onneksi on isi vierellä. Me Pojan kanssa odotetaan kotona, laitetaan Tyttären huone siistiksi, vaihdetaan puhtaat lakanat ja leivotaan kakku. Ikävä on kova.

Pakkaspäivä. -20 astetta, hur-hur. Kaunista ja kylmää.

Vuoden alkajaisiksi päätin tehdä itselleni inspiraatiokirjan, jota voin aina tarpeen tullen selailla. Kerään siihen kuvia, jotka jollain lailla ovat minut pysäyttäneet. Ne tulevat varmastikin jostain alitajunnasta. Uskon, että ihminen varmastikin sisimmässään tietää mitä toivoo ja kirja muistuttaa minua unelmistani. Jotta ne eivät unohtuisi...

Aloitan kirjoittamaan blogia, joka on päiväkirjani. Haluan tallentaa päivistäni hetkiä, joilla on merkitystä. Joskus ne ovat iloisia, joskus surullisia. Kauniita tai rumia. Harmaita tai värikkäitä. Kaikki ne kuuluvat arkeen, joka on mielestäni kaikkein kauneita. Voit tulla mukaani - tästä se alkaa!