Hiihtoloman loppuja

Kolmen päivän hiihtoloma loppui kahteen työpäivään. Toimistossa oli hiljaista, kun väestä puolet oli poissa. Jäi aikaa taas tuumailla. Illalla olen lähdössä ratsastamaan ja nyt jo jännittää minkä hevosen tunnille saan. Olen viikolla lukenut ja koittanut opiskella mm. istuntaan liittyviä asioita. Jostain kumman syystä (tasapaino) saan toisen jalkani irtoamaan jalustimesta laukatessa. Siihen loppuu vauhdin hurma ja alitajuisesti alan jarruttamaan tai tarraan harjasta kiinni. Viime tunnilla sain Viiri-nimisen, harmaa harjaisen tamman, joka näytti tätiratsastajalle monet temput. Se nakkeli minulle niskojaan, koitti varastaa käynti-laukka –siirtymisissä ja pureskeli maneesin seinää (!) odotellessa. Muistan myös viime elokuiset tunnit, kun en saanut samaa tammaa edes ravaamaan. Kaipa siis jotain oppia on tapahtunut ja pohkeisiin tullut voimaa oikealla tavalla. Voisin kyllä tänäänkin kokeilla Viiriä, vaikka viimeksikin olin pudota kahdesti sen tempoilevassa laukkaan-en laukkaa –pelissä.
*
Yksi lapsuuden suurimmista, kaivelemaan jääneistä muistosta on vihdoin käymässä toteen. Maksoin juuri ensi kesän ratsastusleirin varausmaksun! Olin varmaan noin 10-13 -vuotias, kun olin varannut ystäväni kanssa ratsastusleirin. Siitä piti jatkua jo hieman alkanut, koko loppuelämän kestävä ratsastusharrastus. Mutta toisin kävi. Tuli riitaa kaverin kanssa ja yksin ei ollut rohkeutta lähteä. Itkin monet itkut peruuntumisen vuoksi ja vieläkin, yli 25 vuoden jälkeen, harmittaa. Nyt toteutan lapsuuteni unelmaa aikuisten päiväleirillä
*
Lainaan tähän lopuksi erään Krissen blogissaan kirjoittamaa ajatusta, joka on mielestäni täyskymppi: - Hevoshulluus on ihan mukava tauti. Sitä saa fiiliksiä vain katselemalla hevosia, ajattelemalla niitä ja ihan huippua on, jos pääsee rauhassa niiden kanssa puuhaamaan.