Aloitin tänään tekemään taulua. Maalauspäivä tärpätin tuoksussa oli oikein terapeuttinen. Prosessi menee aina kutakuinkin samaa rataa. Ensiksi valkoisen pohjan värittäminen. Pitää saada äkkiä väriä, väriä ja väriä. Ei mitään aihetta vielä mielessä. Sitten alkaa hiipiä tuska - ei tästä tule mitään. Lisää väriä. Palettiveitsellä raaputtaen ja siveltimellä levittäen. Ääh, ei vieläkään tule mitään. Kääntelen taulupohjaa ja istun tuolilla tuijottaen sitä. Taulu pystyyn, vaakaan ja mielessä totaalinen black out. Ei mitään mielessä. Kunnes, yhtäkkiä taulun väreistä nousee esille joku hahmo. Onko se ihminen, eläin, mikä se on. Sydän pamppailee...sieltähän tulee jotain. Se on taulun henki. Tänään se oli hevonen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti