Minulla on maaseutukuume. Pelkään pimeää, metsän petoja, ötököitä ja silti niitä uhmaten, tahtoisin asua maaseudun rauhassa. En halua naapurin ikkunoita pihapiiriini. Parasta mitä tiedän on kesämökkiaamut, jolloin voin astua ovesta ulos yöpaitasillani, juoda kupin kahvia pihaportailla ja kuunnella, kun linnut laulaa ja tuuli suhisee koivujen latvoissa.*
Lapset voisivat leikkiä pihalla, eikä tarvitsisi huolehtia autoista, mopoista tai hörhöistä. Ennemminkin susista ja ilveksistä, täällä Pohjolassa, mutta nekin kyllä väistävät sitä meteliä, joka kersoista lähtee. Haluaisin lapsistani kasvavan ihmisiä, jotka osaavat liikkua metsässä ja vesillä, kesällä ja talvella. Se taitaa olla häviävä voimavara, jota kannattaa vaalia.
*
Arvomaailmani on muuttunut vanhetessa. Tavara ja materia ei merkitse enää niin paljon. Enemmän iloa tuottaa elämä itsessään - kokemukset, matkat, eläimet, lapset ja perhe. Ja se ikuinen arki, josta juhlan tekee vaikkapa viini, kävelyretki tai kaunis talvinen päivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti